4. lokakuuta 2013

the GazettE 29.09.2013

I don't wanna become the fuckin' garbage like you!

Noniin. Mua on nyt pariin otteeseen jo kannustettu ja pyydetty kirjoittamaan keikkaraportti Gazeista. Tästä syystä aloitan, vaikka en tiedä mitä voisin kirjoittaa. Multa on kyselty yleisön käytöksestä, pyydetty kertomaan minkä arvion antaisin lavaesiintymisestä, mutta olen jatkuvasti yhtä lukossa. Toivottavasti tästä siis tulee jotakin lukemisen arvoista.

Tätä olen odottanut useita vuosia, ja se on ollut suurin unelmani. Nyt, kun se on poissa, kaikki tuntuu yhtä tyhjältä ja harmaalta, eikä enää oikestaan ole mitään mitä odottaa. Pelko velloo rinnassa ja ainut kysymys on, että "pääsenkö todella katsomaan heitä Japaniin?" Koska se näyttää nyt ainoalta vaihtoehdolta nähdä heidät uudelleen.

Näitä tunteita ei voi, eikä pysty kuvailemaan sanoin. Ainakaan minä en voi, enkä myöskään osaa.



Väänsimme Hipsun kanssa puoli vuotta fanilahjaa, ajatellen, ettei tämä tule koskaan toteutumaan. Me emme oikeasti tienneet, miksi päivästä, illasta ja yöstä toiseen puhuimme tästä asiasta. Kenelle teimme lahjaa ja oliko sillä jokin tarkoitus? Nyt keikan jälkeen täytyy myöntää, että ajatus tuntuu silti samalta, mutta jokin osa on muuttanut paikkaansa mielissämme. En tiedä mikä se on, mutta jännitys ja odotus on turtunut jälleen arkeen. Jokin on poissa. Kuin pysyvästi. 

Lähdin itse matkaan jo perjantaina. Ensimmäisenä iltana näimme paria tuttua Helsingissä, ja siitä etenmimme tuskailemaan Hipsulle kyseisen lahjan kanssa. Kirjoitin kirjeeni bändille loppuun, värjäsin hiukset ja sitten oli aika hysterisoida loppuilta Gazeliven parissa.

Lauantaina sitten pidimme lupailemamme miitin projektilaisille. Miitti starttasi The Circuksen edestä, päätyen kahvilaan, jossa loppuajan istuimme. Ja nappasimme pari kuvaakin miitistä jonkin aikaa juteltuamme Saksan keikasta (ja tietysti Suomen tulevasta) ja kerätessämme suurimman osan lopuista fanilahjoista kasaan.




Antakaa anteeksi pahainen Justin Bieber taustallamme.

Samana iltana Annika saapui seuraamme, joten meidän keikkaporukkamme oli ainakin onnellisesti ja ajoissa kasassa. Aika pian oli pakko mennä nukkumaan, koska meidän herätys sattui olemaan sunnuntaina neljän aikaan aamulla.



Faniprojektin laatikko.

Oltiin jo kasilta sitten tönöttämässä jonossa kuten muutkin jonotusnumeroja odottelevat. Ihmisiä oli ihan järkyttävä määrä jo aamulla, ja koko unelma tuntui edelleen yhtä epätodelliselta.

Kuin koko Suomen ernukanta olisi yhtäkkiä pamahtanut taivaalta samaan aikaan Helsinkiin, sattumalta vielä täysin samaan paikkaan - se oli kuin täyttä unta. Sillä fiiliksellä koko jonotuskin mentiin läpi. Sillä aikaa saatiin laatikkoon jonotuksen aikana vielä lippu, johon kerättiin jonosta ne paljon luvaillut nimet. Isot kiitokset kerääjille, oli siinä aikamoinen hommakin!

Rousuke (ja minä, jonka naama teki mieli sutata pois.)
Annika, minä ja Hipsu. Hajoiltiin tälle kuvalle niin pahasti, koska jollakin on selvästi pahat mielessä.
(Ilmeisesti positiivisia Gazetten herättämiä tuntemuksia kyseessä, eh?)
Oltiin numerolla 105. Meidän paikalta katsoen loppu VIP-jono aamulla.



Ja kaiken yllä olevan pystyy tiivistämään ylempään gifiin.

Lopulta - viimeinkin - useiden tuntien venaamisen jälkeen tuli sisälle pääsyn aika. Jännitys oli niin korkea, että vaikka kaikki kädet kananlihalla venailtiin sisällepääsyä ilman takkeja, niin oksentaminen ja kuumat sekä kylmän väreet oli ainut järkevä asia, minkä edes tajusi.

Meinasin vetää täydelliset hermoheikkoilut siitäkin, etten löytänyt meidän jonotusnumeroa ja oli jo itku lähellä, kun paniikissa metsästin sitä lompakosta. Hipsu hoki vieressä koko ajan, että "ihan rauhassa", mutta sillä ei ollut sen suurempia vaikutuksia ja se oli jo lievästi sanottuna aika pelottava reaktio - jopa multa.



Sinne ne sitten ilmestyivät parin tuntia sen jälkeen, kun viimeinkin oltiin sisällä VIP-passit kaulassa. Olisin luultavasti itkenyt, mutta kyyneleitä ei edes tullut, vaikka jopa toivoin sitä, että olo olisi rentoutunut edes hieman. Sammy kaappasi takaa jatkuvasti halaukseensa, jotta ei välttämättä kukaan meistä olisi saanut mitään sen suurempaa kohtausta jo siinä vaiheessa. Kuten kuvasta näkyy, oltiin ihan Uruhan kasvojen edessä.

To you who gave all to me
Will you believe me once again?

Lost day never undone
It undermines me
So I won’t let you go

Itse en tajunnut mitään keikan alusta (jos sen enempää lopustakaan.) Muistan kuvat filminauhallani kaikista yksi kerrallaan lavalle astelevista kasvoista, jotka ovat muuttaneet elämääni niin paljon. En osaa kuvailla, miltä se tuntui, mutta tunsin - he olivat samassa tilassa, mutta mieleni oli silti samaan aikaan tyhjä. Tämä ei ollut todellista.

Hetkessä tunteet rinnassani räjähtivät täysin Vortexin alkaessa. Se oli tuttua musiikkia, mutta mietin, että kenen keikalla me nyt olemme. Ketä siellä laulaa, ketä siellä soittaa? Olo oli koko ajan kuin olisin vain katsellut valtavasti laajakuva-telkkarista lavaa, jolla esiintyivät miehet, joiden merkitystä elämälleni en edes osaa kertoa.

 Your luck will run out someday.

En tuntenut, että Ruki olisi hymyillyt meille, suomalaiselle yleisölle. Hän vain seisoi siinä, muutaman metrin päässä, täysin omana itsenään. Mutta en tiennyt, olivatko he siinä oikeasti. Toivoin herääväni siitä hyvästä sekä samaan aikaan pahasta painajaisesta. En osannut edes sanoa, halusinko sen tapahtuman viimein olevan totta vai en. Tiesin vain sen, että liian nopeasti se jokatapauksessa tulisi loppumaan, enkä halunnut nähdä sitä hetkeä. 


Nobody can rewind time
Don’t look away!
Suicide circus..

All is paralyzed
Chain reaction
Sympathizers with a similar pain



Kappaleita en juuri erottanut toisistaan. Olin niin shokissa. Tunnistin kappaleet, kun ne alkoivat, mutta kaikki muu hukkui yhteen huutoon, remuamiseen ja siihen, että piti kaikki lihakset jännittyneinä katsoa pysyikö paikallaan vai ei. En saanut yleisöstä hyviä kokemuksia, koska pelkäsin jatkuvasti kylkiluideni puolesta ja tunsin, että oksentamishalu vain kasvoi hetki hetkeltä. En saanut happea ja vihasin sitä, kuinka olo oli kuin saunassa.

Mutta en todellakaan valita sen enempää, tämä on vain yleinen mielipiteeni permannosta. Tiesin, että olisi pitänyt lähteä taaemmaksi kolmannesta rivistä, mutta oli vain tärkeää olla sillä lähellä koko lavalle riehuvaa joukkoa - edes sen ohitse kiitävän hetken. Muistan vain yhden aivan ihanan tytön, joka ennen encorea tuli viereeni ja repi pystyyn, kun meinasin heittää lattiaa kohden sekä pyrki pitämään mut pystyssä, koska halusin vain istua yleisön sekaan. Kiitos sinulle, kuka olitkin. ♥


Suicide circus
Why is it repeated..?

Suicide circus
Justice died
Bottom of the abyss

Suicide circus..
Why is it repeated?
Suicide circus!

Muistan vain kylmänväreet, jotka kulkivat kehoani pitkin, kun Ruki Headache Manin lopussa nauroi. Jäädyin kokonaan ja vedin syvään henkeä, ei ollut edelleenkään todellista. Tuota tapahtui vain live-esiintymisissä Japanissa, nyt se tapahtui täällä. En tajunnut, en sisäistänyt .. Enkä ole sisäistänyt tosiasiassa koko keikkaa vieläkään, vaikka kuinka yritin.

Kuitenkin kappaleista muita mieleen jääneitä olivat Suicide Circus, Ruder (jota olin todella kovasti odottanut), Linda ja Derangement. Tämän enempää settilistasta en osaa sanoa. Valitin siitä etukäteen, mutta keikalla sillä ei todellakaan ollutkaan enää yhtään paskan väliä, mitä sieltä tuli.

the Gazette olisi täydellinen esiintyjä missä tahansa, milloin tahansa. Keikka sai mut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä on ollut täysin kaiken odottamisen arvoista.

Miksi sitten quottaan koko ajan juuri Suicide Circuksen sanoja? Oh well, tässä syy:


Tämän enempää sanoja tuskin tarvitaan, jokainen saa päätellä itse mitä mieltä asiasta on.

Kaiken jälkeen en enää osannut sanoa mitä olisin voinut sanoa tai tehdä. Katsoin itkeviä ihmisiä salissa. Sain plektran kenkäni alle, mutta se revittiin käsistäni samantien pois. En osannut olla katkera. En tunnistanut kasvoja, jotka itkivät, vaikka he olivatkin ystäviäni.

Sanoin muutaman sanan keikan jälkeen, muistin, että ensimmäiset sanani olivat "täysi rääkki." En luultavasti olisi sanonut niin, jos Hipsu ei olisi samantien kaiken jälkeen huutanut minulle, että "oliko tämä oikeasti joku unelma?" Tiesin, hänkään ei ymmärtänyt. En minäkään. Minulla ei ollut sanoja ilmaista itseäni, tai ylipäätään mitään.

He lupasivat, että näemme vielä, muistan vain hymyilevät kasvot, jotka poistuivat lavalta. Tuijotin täysin lamaantuneena Rukin selkää niin kauan, kunnes se viimein katosi kumarruksen jälkeen. Tiesin, että siinä vaiheessa minun olisi pitänyt revetä itsekin kyyneliin. Mutta olin estynyt tekemään niin.

Pinky heaven or Bloody hell
It's an abnormal game of "Life" or "Death"

We spray out the spoiled world,
and shall we start from here, the new days
"Candy dive pinky heaven"

SETLIST:
01. VORTEX 
02. LEECH 
03. Before I Decay
04. GABRIEL ON THE GALLOWS 
05. VENOMOUS SPIDER'S WEB 
06. THE SUICIDE CIRCUS 
07. DRIPPING INSANITY 
08. UNTITLED
09. DERANGEMENT
10. HEADACHE MAN 
11. SLUDGY CULT 
12. Cockroach
13. Filth in the Beauty 

ENCORE:
01. SHIVER 
02. Ruder
03. Linda candydive pinky heaven

Tästä en osaa sanoa tämän enempää, joten toivottavasti tämä riittää. Tunsin olevani shokissa pitkään keikan jälkeen, koska vasta kotimatkalla, Sammyn poistuttua olemasta tukenani kaiken keskellä linja-autoon noustuamme, puhkesin lohduttomaan itkuun. Itkin niin kauan, kunnes pääsimme kotiin ja vielä sen jälkeenkin, kunhan Hipsu oli kysynyt, olinko kunnossa. En ollut, se oli hyvin yksiselitteinen vastaus. Nyt sitä odotellessa, että jälleen rupean olemaan kunnossa.

Ja ainiin, jonotuksen aikana tuli varmistus siitä, että fanilahja oli mennyt perille (mitä tukahduttava onnellisuus, kiitos sinulle, joka jaksoit juosta sen takia edestakaisin!) ja staffit haastatteli meitä Gazetten kiertue-DVD:lle + Japanin telkkariin. Nyt vähän jänskättää, tuleeko pärstä oikeasti näkymään missään tollasessa!





Järkevältä tuntuneena maanantai aamuna ja niin edespäin.
 En voi sanoa muuta kuin kiittää kaikkia, valtavan paljon. Kiitän JrockSuomea tästä mahdollisuudesta sekä keikan mahtavista järjestelyistä, joissa ei ollut yhtään mitään valittamista. Kiitän Hipsua, joka majoitti minut, sekä Annikaa, joka kieri meidän seurana koko ajan. Sammya, joka tuki minua. Tetsua, jonka tapasin keikan jälkeen kunnolla. Ja kaikkia muitakin, joita en tässä muista mainita. Kiitän kaikkia, jotka olivat paikalla. Kiitän the GazettEa.

Te teitte unelmani viimein mahdolliseksi!


Kiitos. ♥


I spread my wings and flew away, and the spot where I fell was 'freedom.'
With a wonderful family, and wonderful friends -
these were the best days of my life, If I'm reborn:
let's meet again...

Let's meet again.