21. tammikuuta 2012

Desucon Frosbite 2012

Kiirettä on riittänyt koko viime viikonlopun. Koska Desucon Frostbite 2012 saapui luoksemme ilahduttamaan elämäämme, lähdin itse jo perjantaina kohti Helsinkiä Hipsun luokse. Tästä siis lähtee käyntiin tämänpäiväinen aiheemme ! : 3 Pahoittelen sen myöhästymistä, koska postauksen aloitin jo maanantaina, mutta se jäi .. Jälleen. 


Voin haukkua kuitenkin ensimmäisenä lumisadetta ja pahaa matkustuskeliä linja-auton myöhästelystä, että pelkäsin jo pysäkillä ollessani sen menneen aikoja sitten ohi. Kaksi ja puoli tuntia jälkeenpäin kuitenkin seisoin jo tekstaamassa Kampin asemalta seuralaiselleni, että missä hän mahtoi olla. Kyllä se sipsutti sieltä sitten paikalle, vaikka ensin jäädyin vaan tuijottamaan tätä vieressäni kuin ei olisi koskaan nähtykään. XD

Ensimmäisenä tietysti matkalla Hipsulle saatiin tietää, että D'n keikasta tuli varmistus. Teki mieli lähteä hyppimään jonnekin ja huutamaan siitä koko kaupungille, mutta alettiin suunnitella jälleen bändin fanilahjaa, joka vei meidät paikalle asti. Aikamme naureskeltua alettiin kattoa sitten Camp Rockia ja kokeilin uusia piilareitanikin siinä samalla. Kuulemma olivat kovin crazyn näköiset, enkä ihmettele. :---D Näyttivät enemmän kyllä pinkeiltä kuin tummanpunaisilta mustalla sävytettynä, mutta aina ei voi saada haluamaansa.

Cybershopista löytyi niille sitten söpö säilytyskotelokin. ♥



Lauantai
13.01.
Aamu. Lisäke. Juna. Bussi. Rumba, shalalala ......


Sellaista kaikkea kuului meidän aamuumme. Herättiin jo varmaan seitsemän aikoihin, iskettiin meikit naamaamme ja lisäkkeet päähämme. Mutta tämä oli nähtävästi ilmeisen hitaista touhua, heh ! Näin tosiaan kävi, että me oltiin hankittu jo eilisiltana junaliput aamulle ja illalle, mutta ensimmäinen syyn takia (eli toisinsanoen naamanlaitto) me skipattiin ensimmäinen juna, johon meidän piti mennä. Sen jälkeen tämä toinen syy, hiuslisäkkeet, skipattiin sitten toinenkin !

Sitten siihen kolmanteen oli jo pakko ehtiä. Saatiin juosta henkemme edestä ja ups, mentiin sitten kaikenlisäksi väärään junaan. Ei mitään, me orvot siellä vaan tallustellaan kuin ei olisi tiedettykään kysymään neuvoa junan lipputarkastajalta. XD Se antoi meidän sitten tulla sillä, krömhömö.

... Ja viimein Lahdessa saatiin ihmetellä aikamme bussiaikatauluja.
Perille päästiin kuitenkin, yay. Kahden hengen ylimaallisella älyllä ja oivalluksilla.


Kyllä, Sibeliustalon oli jälleen kerran täyttänyt nämä ihmeelliset ja kauniit olennot syvistä mangan, animen ja muiden sarjojen luolista. Kuten mitä saatiin jo odottaa, ei siellä hirveästi kenellekään yksin tilaa jaeltu. Etsittiinkin sitten ensimmäisenä käsiimme Jenna, joka oli sujuvasti mukana tekemisissä aina Japanilaiselämän paneeliin asti.

Tottakai saatiin siinä samalla kanssa oma Ramunen avaaja, koska me ollaan heikkoja tyttöjä, eikä saatu sitä edes auki ominvoimin, haha. :---D Nauratti kieltämättä meidän toilailut taas siinä määrin, ettei ehkä puhuta niistä enempää .. Ja Mana kulki aivan meidän ohitse myös jossain vaiheessa ! Tottakai lähdettiin juoksemaan Hipsun kanssa ihan hirveää vauhtia perään ja turvamiehet oli jälleen menettää hermonsa, kun taidokkaasti kiisin itse sisääntulokäynniltä enkä edes huomannut vasta kun jätkät tulee mun eteeni seisomaan sillee "EI SIITÄ !" .. Joo, eiei, rauha maassa ja ihmisillä hyvä mieli.




Ääninäyttelijä Toshio Furukawan esitystä käytiin myös katsomassa. Hän luki eri äänillä erästä tekstiä, mikä kyllä kävi melko mielenkiintoiseksi, koska se kuulosti jossain määrin niin tutulta ja turvalliseltakin. Samoin Emmi liittyi seuraan, kun mentiin katsomaan sitä yhdessä.

Kyllähän se aika siinä sen jälkeen loppukin. Oli todella lämmittävää nähdä tän talven keskellä kaikki muitakin ihania ihmisiä, hiuh. ;________; Mulle tulee jälleen hillitön ikävä teitä, joten toivottavasti nähdään pian uudelleen !

Plus, että ylemmästä kuvasta varmaan huomaa, että innostuttiin molemmat kuvaamaan sitten toisiamme. Kuvattiin myös Annikan Togainu No Chi cossia ihan urakalla ja tykättiin ihan, että suurinosa kuvista onnistu jopa hyvin. Musta on mahtava tunne saada toiselle kuvia, josta se tosissaan pitää. Samoin tykkään kuvata muita ihmisiä, koska leikki kameran kanssa ei ole koskaan pahitteeksi. Pssst, haluaisiko joku mallikseni? (;


 


Uhri ja lampaat esiintyvät, vai miten se menikään?



.. Siellä ulkona oli vähän kylmä, pitänee myöntää. Siksi se olikin niin loistava kuvauspaikka !

Sunnuntai 14.01.

Nyt kun oon sitten onnistunut lauantaipäivästä kirjottamaan jo pitkät pätkät, sen sanon, ettei meidän junaonni jatkunut sunnuntainakaan. Kerittiin siihen juuri ja juuri, että onnistuin laittamaan piilaritkin silmiini juuri niin, että ne sitten ilmoittivat koko päivän olemassaolostaan. Ja saatiin odottaa vielä se puoli tuntia aamulla Sibeliustalolle menevää bussia, joten lähdettiin Heselle lämmittelemään. Mutta arvatkaa mitä? Sekin oli kiinni ensimmäisen kymmenen minuuttia, ei nyt hel- ! ♥

Noh. Näidenkin vastoinkäymisien jälkeen kierreltiin, tavattiin tuttuja ja sitten istuttiin pariksi tuntia lagaamaan, mihin lensi tietty kaikki paikalle myös tervehtimään. Mietittiin kaikkia asioita yhdessä sekä suunniteltiin cosseja Tsukifestiin. : 3


Sitten saatiin vain loppuaika ihmetellä, miten ihmiset alkoivat lähteä paikalta jo niin aikaisin. Salit tyhjenivät, ilta huipentui lähtösanoihin, kotimatkaan ja juna-asemaan. Kyllä. Koko conporukka tuntui yleensäkin kerääntyneen sinne, mikä oli niin ihailtavaa, että teki mieli itkeä .. Sain jonottaa itsekin sellaisen puolituntia lippuja, kunnes Shou ilmestyi kavereineen paikalle, minkä johdosta päästiin samoille istumapaikoille koko porukka. XD


Oma vaatetukseni väliin lauantailta, kun taas sunnuntain kuljin toinen silmä mustana ja toinen punaisena sekä musta niittitakki kainalossa ja nahkahousut jalassa. ♥ I really like it, ainakin melkein .. Se siitä erikoisuuden tavoittelusta sitten.


Eniten kiitos Hipsulle, joka majotti mut jälleen ja toimi seuranani viikonlopun, I miss you !
Ja samoin kiitokset muillekin seuralaisille, jutteluseuralle jne. See ya again!

Toivottavasti tämä postaus antoi teille jotakin, mitä ennen ette ole vielä saaneet, eikusta. (;

♥ ~ Ane

2. tammikuuta 2012

Welcome, year 2012 !

Happy new year, 2012 !

Viikot suorastaan lentää, ainakin kun on kyse lomaviikoista. Huomenna joudutaankin jälleen istumaan koulunpenkille, koska meidän armasta joululomaa lyhennettiin (vaikka olenkin tainnut jo kertoa sen teille, heh.)

Osa syy jälleen siihen, etten ole päässyt vähään aikaan päivittelemään joululahjoistani, on ollut tapaninpäivänä yllättänyt myrsky.
Ihan hirveää tuulta, mikä teki osansa, kun katselee tätä meidänkin pihamaisemaa ! Se löi yhtäkaikki ikkunoita sisälle rakennuksista, hyvä ettei kuorinut meiltäkin paria peltikattoa taivaalle .. Samoin meidän 100 vuotta vanha kuusiaita koki kohtalonsa, eikä kyseessä ole ihan mitään pieniä puita.


Kuten näkyy, vielä sen jälkeen kaatui tuosta ympäriltä lisää kuusia, yksi jopa pihallekin päin. Aika ison aukon tekee näkymiin, ei voi muuta sanoa .. Mutta ehkä siitä selvitään, onneksi sentään koko aita ei kaatunut. 

Kolme tai neljä päivää meilläkin oli sähköt sen lisäksi pois ja koska lämmintä vettä ei enää meillä riittänyt, lähdin Tampereelle siskolle suihkuun ja sitä kautta olin luvannut vierailla lomalla myös Outella, Ikaalisissa. Tästä se siis lähti, että käytiin hänen kanssaan kahvilla Coffee Housessa ja muutamassa kaupassa, kunnes jäätiin odottelemaan Kaisaa Plevnalta.



Pst, Coffee Housessa on muuten aivan ihania kaakaoita .. Kokeilkaa joskus kun liikutte lähistöllä !

Mun pakkaustapojeni mukaan mulla oli siis jälleen hirveet kantamukset mukana. Onneksi tämä kaunis ja valokuvauksellinen neito tässä auttoi ystävällisesti niiden kantamisessa, kiitos.

Juututtiin perillä varmaan heti sohvalle katsomaan sitten elokuvia, jossa tulikin katseltua esimerkiksi Ice Agen joulutarina ja öömh .. Ensimmäinen elokuva? XD Rakastan varmaan sitä oravaa. Se on ihan pöhkö, hehe. Seuraavana päivänä lyhyesti selitettynä (kyllä, yritän säästää aikaanne, koska tätä asiaa on nyt niin valtavasti) käytiin myös seikkailemassa Ikaalisten keskustassa.
 
Kyllä tosin sitä muutakin tekemistä riitti ja reilusti, ainakin kun se piti mahduttaa alle kolmeen päivään. Alemmassa kuvassa näkyy mun matkalaukku taka-alalla, jonka sain vähät aikaa sitten lahjaksi vanhemmiltani. Kerroinkin siitä varmaan jo aikaisemmin ~ Edessä Outen keräämät pussit ja kassit, joista se pakotti mut kokeilemaan vaatteitaan. Otinkin niistä muutaman sitten matkaan ja tuon hello kitty laukun ! Dämn. Se on söpö, uskokaa tai älkää.



+ Siskoltani saadut pidennykset. Cybershopin kamaa, mutta kyseessä on 100% aitoa ja remykäsiteltyä hiusta.

Ainakin muutamien päivän käytön jälkeen tuntuvat vielä luontevilta ja hyviltä pitää päässä. Ainut miinus kuitenkin on, että valkoinen paitani värjääntyi punaisen osion takia aika voimakkaasti ensimmäisellä kerralla.. Onneksi jäljet lähtivät pesussa pois. Epäilen sen johtuneen kyllä lähinnä sadekuurosta, mitä tuolloin ilmassa oli. : D


Samoin on aivan pakko hehkuttaa Boaa. Niin kaunis nainen, että itkettää. Tai sitten ei, mutta hän kyllä tuntuu olevan ainut niistä korealaisista naisartisteista, mitä siedän kuunnella. (;

Ja kuten aina, on hyvästien aika .. Se tekee kipeää. Aina yhtä paljon. Kotiinpalaaminen ei oo koskaan ollut mulle mikään ihastuttava asia, varsinkaan ystäviltäni, koska täällä sitä tapahtuu ja sattuu vaikka mitä. Mutta ei siitä sen enempää.


Teinihoropeililutkajärkkäriheru, lol.

Täytyy sanoa, että varsinaisesti en toivonut järjestelmäkameraa joululahjaksi, mutta silti mulle oli menty sellainen ostamaan. Olin miltei toisinsanoen kauhuissani paketin avatessani. Varmasti vielä rikkoisin objektia laittaessa ! .. Niin ei kuitenkaan käynyt, kuten saattaa näkyä.

Kamera on siis Canon EOS 1100D. Jori pääsikin heti pätemään, koska omistaa samanlaisen kameran (ja opiskelee valokuvausta Ingmannilla), että se on suhteellisen vanha malli Canonilta, mutta erittäin hyvä perustoiminnoiltaan sekä muotoilultaan. Ja siinä on paikka pikkurillille, heh ! Vaikka tosiasiassa en tiedäkään kameroista tuon kummoisempaa, ehkä opin ajan kanssa tätäkin räpläämään ja hyödyntämään, ainakin toivottavasti. Ihan hyvältä se nyt näin ollen vaikuttaa.


Ada pääsi myös kokeilemaan sitä uudenvuodenaattona. Juhlistettiin katsomalla sitten pari jaksoa Fruits Basketia, vetämällä kurkusta alas parit lasit shampanjaa ja lähtemällä polttelemaan sädetikkuja sekä ampumaan raketteja ulos. Seuraavana päivänä nukuttiinkin viiteen illalla, ups ..


Sellaista. Voi olla, että teen vuodesta 2011 vielä pienen koosteen toiseen blogiini, joten sieltä kurkkailemaan, jos asiat kiinnostaa ! Samoin jos joku haluaa, tuosta kamerastakin voin hieman ylös kirjoitella erikseen Aisuun. Hyviä uudenvuodentoiveita siis kaikille ja kiitos lukijoilleni tästä vuodesta, on ollut ihanaa kirjoitella teille kuulumisiani ! : D


Seuraavana aiheena lennämme Desucon Frostbiten maailmaan. Vuoden ensimmäinen con, wohou !

♥:lla toivottaa Ane Shàto.