24. kesäkuuta 2011

Kesäkuu 2011: Juhlintaa !

Pienikin järkytys voi saada ihmisen paikoiltaan.
Entä kesän unelmat, stressi, matka kohti tulevaa ?
Päivittelen nyt muutaman viikon tekemiseni ja järkytykseni,
kahteen eri postaukseen, että teille ei tulisi kerralla liikaa luettavaa. :D

04.06.2011 Lakkiaisia ~
Siskokin pääsi kotiin. Koulu loppuu. Kesä tulee tullessaan. Täytyy todeta, että oon melko tyytyväinen omaan todistukseeni, vaikka valitusta sen puoleen tulikin ~ Keskiarvo jotakuinkin 8.4, keskivertoa. Sen jälkeen lähdettiin Turkuun juhlimaan yhtä sukulaistani sekä poikettiin Skanssiin. Tulomatkalla ja menomatkalla pidettiinkin hauskaa siskon kanssa, kun hoilailtiin täysiä Apulantaa sekä höpötettiin ja sen sellaista. Ostin myös näitä jo menneitä kesähelteitä varten varsinaisen pantteritäplikkään mekon. :'D

"Tämän mattemousse purkin alla, 
kulutan aikaani uskoen, että meikkaus on 
autuus, joka kuljettaa ja tämä saa naamani loistamaan." 

Niinpä niin, oli meillä vähän sekoja juttuja se reissu. :-----D 




18.06.2011 Rippijuhlia ~
Lähdettiin siis erään ystäväni, Eevan, rippijuhliin. Samaan aikaan juhlijoina olivat Jenna ja Terhikin, joten istuttiin kiltisti kirkkoon aamulla Annikan kanssa ja siihen penkkiin tunki myös 'muutama' vanhempi ihminen, että kaverillakin oli ehkä korkeintaa 20 cm tilaa istua. -__-' No, aika meni kyllä nopeammin kuin kirkossa yleensä, koska oli todellakin edes kerran oikea tarkoitus sille, miksi siellä istuttiinkaan.

Sen jälkeen Eevan kotiin juhlistamaan ja aika meni ihan mukavasti, kun hirnuttiin mm. Demin iskuvinkeille keskenämme med Shayki, Annika ja Eeva itse. Sekä lauleskeltiin vähän huopatossua .. Vähän haikea olo kyllä tuli lähdön aikana, koska juhlittavamme lähtee tai oikeastaan lähti jo kohti Lontoota kielikurssille. Ikävä tulee !

Voisin laittaa tähän muutaman kuvan, koska pyysin Annikaa lähettämään niitä, mutta en tiedä suuttuisiko itse ottaja kauheasti siitä. :---D


Kuvasarjaa koulun loputtua & alkukesältä ~

Koulun loputtua sain myös olla tyytyväinen omaan kuviksen numerooni, jota tässä oon yrittänyt pitää samana kuin viime vuonnakin, tsih. :---D

Part 1, Art ~

Yksiin tekemistäni töistä, joihin olin eniten itse tyytyväinen, kuului tämä "Lifedie." Se jäi ensiksi ajatuksena kesken, koska ajattelin kirjoittaa kuvan merkityksen tussilla kuvan alapuolella olevalle mustalle pohjalle, mutta arvosteluun lähti tuollaisena.

Kuvaan on piilotettu useampi sana, kuten esimerkiksi seuraavat: "Truth, war, danger, answer, lie, speed". War sekä truth kuvassa merkitsevät sitä, miten lohikäärme kantaa mukanaan asiaa, mikä sodassa kuolee ensimmäisenä, eli totuutta. 
 
Sivussa olevaan lukuun "11", on liitetty vaara - koska sen luvun kohdalla päivämääränä on tapahtunut paljon pahaa, esimerkiksi kaksoistornien kaatuminen, Japanin tsunami sekä niin edelleen. Avain kuvaa vastoin vastausta kysymyksiin, mutta sen ympärille kietoutuvat tuli sekä köynnökset yrittävät saada sen haltuunsa, jolloin vastausta ei löydy, eikä se ole tavoiteltavissa, koska lohikäärme suojelee sitä.

Keskellä oleva tasapainoittava kiekko, joka on sovellettu kuuluisasta "Jin ja Jang"-merkistä. Sen tulisi tasapainoittaa kaiken keskellä vallitsevaa pahaa sekä hyvää, mutta paha on ottamassa vallan tulenpunaisina väreineen. Viattomuus ja ilo näkyvät pienenä, hentona enkelinsiipenä kaiken keskellä. Pallon keskellä oleva tähti kuvaa kuolemanjälkeistä elämää, jonka pelko sekä kirkkaus huokuttelee meitä sekä karkottaa luotaan. Siinä on kaksi kääntöpuolta: Joillekin sen tulisi olla hyvä asia, toisille ei, mutta haluammeko tosissamme tietää sitä?


Sain työstä omalta kuviksen opettajaltani 10+ ~ Oli kuulemma todella upeaa.

Part 2, make-up time !

Lähdin Tampereelle viemään siskoani myös kesäkuun puolella. :) Meikkauksekseni lähti tämä~ Rakastan selkeästi sinisen sävyjä, vaikka pääosin luomivärin väri oli turkoosi.
Ada kävi meillä myös ennen Puolaan lähtöään. Käski mut meikkaamaan, joten lopputulos oli tämä. Tykkään tosi paljon tän neidin silmistä, herranjestas nuo ripset ja kaikki ~ <3 Kaunista, eikö olekin? ;) 

Matkamusaa ~ Oon erikoisesti viime aikoina alkanut popittamaan Miyavia, joten tällä mentiin. :---D Vieressä on myös seuraava venytysvauvani, 3mm spiraali.
Tällä kertaa näin, thank you lukijani ! <3
Seuraava postaus perään tulossa. :------D

Ei kommentteja: