10. marraskuuta 2013

Vlog: Ernukansa katoaa


Tälläsen videon sain sitten aikaiseksi, kun sitä niin moni kyseli ! Saa tuoda mielipiteensä julki ja kannustankin kommentoimaan, että sillee. Nauttikaapas~ :)

4. lokakuuta 2013

the GazettE 29.09.2013

I don't wanna become the fuckin' garbage like you!

Noniin. Mua on nyt pariin otteeseen jo kannustettu ja pyydetty kirjoittamaan keikkaraportti Gazeista. Tästä syystä aloitan, vaikka en tiedä mitä voisin kirjoittaa. Multa on kyselty yleisön käytöksestä, pyydetty kertomaan minkä arvion antaisin lavaesiintymisestä, mutta olen jatkuvasti yhtä lukossa. Toivottavasti tästä siis tulee jotakin lukemisen arvoista.

Tätä olen odottanut useita vuosia, ja se on ollut suurin unelmani. Nyt, kun se on poissa, kaikki tuntuu yhtä tyhjältä ja harmaalta, eikä enää oikestaan ole mitään mitä odottaa. Pelko velloo rinnassa ja ainut kysymys on, että "pääsenkö todella katsomaan heitä Japaniin?" Koska se näyttää nyt ainoalta vaihtoehdolta nähdä heidät uudelleen.

Näitä tunteita ei voi, eikä pysty kuvailemaan sanoin. Ainakaan minä en voi, enkä myöskään osaa.



Väänsimme Hipsun kanssa puoli vuotta fanilahjaa, ajatellen, ettei tämä tule koskaan toteutumaan. Me emme oikeasti tienneet, miksi päivästä, illasta ja yöstä toiseen puhuimme tästä asiasta. Kenelle teimme lahjaa ja oliko sillä jokin tarkoitus? Nyt keikan jälkeen täytyy myöntää, että ajatus tuntuu silti samalta, mutta jokin osa on muuttanut paikkaansa mielissämme. En tiedä mikä se on, mutta jännitys ja odotus on turtunut jälleen arkeen. Jokin on poissa. Kuin pysyvästi. 

Lähdin itse matkaan jo perjantaina. Ensimmäisenä iltana näimme paria tuttua Helsingissä, ja siitä etenmimme tuskailemaan Hipsulle kyseisen lahjan kanssa. Kirjoitin kirjeeni bändille loppuun, värjäsin hiukset ja sitten oli aika hysterisoida loppuilta Gazeliven parissa.

Lauantaina sitten pidimme lupailemamme miitin projektilaisille. Miitti starttasi The Circuksen edestä, päätyen kahvilaan, jossa loppuajan istuimme. Ja nappasimme pari kuvaakin miitistä jonkin aikaa juteltuamme Saksan keikasta (ja tietysti Suomen tulevasta) ja kerätessämme suurimman osan lopuista fanilahjoista kasaan.




Antakaa anteeksi pahainen Justin Bieber taustallamme.

Samana iltana Annika saapui seuraamme, joten meidän keikkaporukkamme oli ainakin onnellisesti ja ajoissa kasassa. Aika pian oli pakko mennä nukkumaan, koska meidän herätys sattui olemaan sunnuntaina neljän aikaan aamulla.



Faniprojektin laatikko.

Oltiin jo kasilta sitten tönöttämässä jonossa kuten muutkin jonotusnumeroja odottelevat. Ihmisiä oli ihan järkyttävä määrä jo aamulla, ja koko unelma tuntui edelleen yhtä epätodelliselta.

Kuin koko Suomen ernukanta olisi yhtäkkiä pamahtanut taivaalta samaan aikaan Helsinkiin, sattumalta vielä täysin samaan paikkaan - se oli kuin täyttä unta. Sillä fiiliksellä koko jonotuskin mentiin läpi. Sillä aikaa saatiin laatikkoon jonotuksen aikana vielä lippu, johon kerättiin jonosta ne paljon luvaillut nimet. Isot kiitokset kerääjille, oli siinä aikamoinen hommakin!

Rousuke (ja minä, jonka naama teki mieli sutata pois.)
Annika, minä ja Hipsu. Hajoiltiin tälle kuvalle niin pahasti, koska jollakin on selvästi pahat mielessä.
(Ilmeisesti positiivisia Gazetten herättämiä tuntemuksia kyseessä, eh?)
Oltiin numerolla 105. Meidän paikalta katsoen loppu VIP-jono aamulla.



Ja kaiken yllä olevan pystyy tiivistämään ylempään gifiin.

Lopulta - viimeinkin - useiden tuntien venaamisen jälkeen tuli sisälle pääsyn aika. Jännitys oli niin korkea, että vaikka kaikki kädet kananlihalla venailtiin sisällepääsyä ilman takkeja, niin oksentaminen ja kuumat sekä kylmän väreet oli ainut järkevä asia, minkä edes tajusi.

Meinasin vetää täydelliset hermoheikkoilut siitäkin, etten löytänyt meidän jonotusnumeroa ja oli jo itku lähellä, kun paniikissa metsästin sitä lompakosta. Hipsu hoki vieressä koko ajan, että "ihan rauhassa", mutta sillä ei ollut sen suurempia vaikutuksia ja se oli jo lievästi sanottuna aika pelottava reaktio - jopa multa.



Sinne ne sitten ilmestyivät parin tuntia sen jälkeen, kun viimeinkin oltiin sisällä VIP-passit kaulassa. Olisin luultavasti itkenyt, mutta kyyneleitä ei edes tullut, vaikka jopa toivoin sitä, että olo olisi rentoutunut edes hieman. Sammy kaappasi takaa jatkuvasti halaukseensa, jotta ei välttämättä kukaan meistä olisi saanut mitään sen suurempaa kohtausta jo siinä vaiheessa. Kuten kuvasta näkyy, oltiin ihan Uruhan kasvojen edessä.

To you who gave all to me
Will you believe me once again?

Lost day never undone
It undermines me
So I won’t let you go

Itse en tajunnut mitään keikan alusta (jos sen enempää lopustakaan.) Muistan kuvat filminauhallani kaikista yksi kerrallaan lavalle astelevista kasvoista, jotka ovat muuttaneet elämääni niin paljon. En osaa kuvailla, miltä se tuntui, mutta tunsin - he olivat samassa tilassa, mutta mieleni oli silti samaan aikaan tyhjä. Tämä ei ollut todellista.

Hetkessä tunteet rinnassani räjähtivät täysin Vortexin alkaessa. Se oli tuttua musiikkia, mutta mietin, että kenen keikalla me nyt olemme. Ketä siellä laulaa, ketä siellä soittaa? Olo oli koko ajan kuin olisin vain katsellut valtavasti laajakuva-telkkarista lavaa, jolla esiintyivät miehet, joiden merkitystä elämälleni en edes osaa kertoa.

 Your luck will run out someday.

En tuntenut, että Ruki olisi hymyillyt meille, suomalaiselle yleisölle. Hän vain seisoi siinä, muutaman metrin päässä, täysin omana itsenään. Mutta en tiennyt, olivatko he siinä oikeasti. Toivoin herääväni siitä hyvästä sekä samaan aikaan pahasta painajaisesta. En osannut edes sanoa, halusinko sen tapahtuman viimein olevan totta vai en. Tiesin vain sen, että liian nopeasti se jokatapauksessa tulisi loppumaan, enkä halunnut nähdä sitä hetkeä. 


Nobody can rewind time
Don’t look away!
Suicide circus..

All is paralyzed
Chain reaction
Sympathizers with a similar pain



Kappaleita en juuri erottanut toisistaan. Olin niin shokissa. Tunnistin kappaleet, kun ne alkoivat, mutta kaikki muu hukkui yhteen huutoon, remuamiseen ja siihen, että piti kaikki lihakset jännittyneinä katsoa pysyikö paikallaan vai ei. En saanut yleisöstä hyviä kokemuksia, koska pelkäsin jatkuvasti kylkiluideni puolesta ja tunsin, että oksentamishalu vain kasvoi hetki hetkeltä. En saanut happea ja vihasin sitä, kuinka olo oli kuin saunassa.

Mutta en todellakaan valita sen enempää, tämä on vain yleinen mielipiteeni permannosta. Tiesin, että olisi pitänyt lähteä taaemmaksi kolmannesta rivistä, mutta oli vain tärkeää olla sillä lähellä koko lavalle riehuvaa joukkoa - edes sen ohitse kiitävän hetken. Muistan vain yhden aivan ihanan tytön, joka ennen encorea tuli viereeni ja repi pystyyn, kun meinasin heittää lattiaa kohden sekä pyrki pitämään mut pystyssä, koska halusin vain istua yleisön sekaan. Kiitos sinulle, kuka olitkin. ♥


Suicide circus
Why is it repeated..?

Suicide circus
Justice died
Bottom of the abyss

Suicide circus..
Why is it repeated?
Suicide circus!

Muistan vain kylmänväreet, jotka kulkivat kehoani pitkin, kun Ruki Headache Manin lopussa nauroi. Jäädyin kokonaan ja vedin syvään henkeä, ei ollut edelleenkään todellista. Tuota tapahtui vain live-esiintymisissä Japanissa, nyt se tapahtui täällä. En tajunnut, en sisäistänyt .. Enkä ole sisäistänyt tosiasiassa koko keikkaa vieläkään, vaikka kuinka yritin.

Kuitenkin kappaleista muita mieleen jääneitä olivat Suicide Circus, Ruder (jota olin todella kovasti odottanut), Linda ja Derangement. Tämän enempää settilistasta en osaa sanoa. Valitin siitä etukäteen, mutta keikalla sillä ei todellakaan ollutkaan enää yhtään paskan väliä, mitä sieltä tuli.

the Gazette olisi täydellinen esiintyjä missä tahansa, milloin tahansa. Keikka sai mut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tämä on ollut täysin kaiken odottamisen arvoista.

Miksi sitten quottaan koko ajan juuri Suicide Circuksen sanoja? Oh well, tässä syy:


Tämän enempää sanoja tuskin tarvitaan, jokainen saa päätellä itse mitä mieltä asiasta on.

Kaiken jälkeen en enää osannut sanoa mitä olisin voinut sanoa tai tehdä. Katsoin itkeviä ihmisiä salissa. Sain plektran kenkäni alle, mutta se revittiin käsistäni samantien pois. En osannut olla katkera. En tunnistanut kasvoja, jotka itkivät, vaikka he olivatkin ystäviäni.

Sanoin muutaman sanan keikan jälkeen, muistin, että ensimmäiset sanani olivat "täysi rääkki." En luultavasti olisi sanonut niin, jos Hipsu ei olisi samantien kaiken jälkeen huutanut minulle, että "oliko tämä oikeasti joku unelma?" Tiesin, hänkään ei ymmärtänyt. En minäkään. Minulla ei ollut sanoja ilmaista itseäni, tai ylipäätään mitään.

He lupasivat, että näemme vielä, muistan vain hymyilevät kasvot, jotka poistuivat lavalta. Tuijotin täysin lamaantuneena Rukin selkää niin kauan, kunnes se viimein katosi kumarruksen jälkeen. Tiesin, että siinä vaiheessa minun olisi pitänyt revetä itsekin kyyneliin. Mutta olin estynyt tekemään niin.

Pinky heaven or Bloody hell
It's an abnormal game of "Life" or "Death"

We spray out the spoiled world,
and shall we start from here, the new days
"Candy dive pinky heaven"

SETLIST:
01. VORTEX 
02. LEECH 
03. Before I Decay
04. GABRIEL ON THE GALLOWS 
05. VENOMOUS SPIDER'S WEB 
06. THE SUICIDE CIRCUS 
07. DRIPPING INSANITY 
08. UNTITLED
09. DERANGEMENT
10. HEADACHE MAN 
11. SLUDGY CULT 
12. Cockroach
13. Filth in the Beauty 

ENCORE:
01. SHIVER 
02. Ruder
03. Linda candydive pinky heaven

Tästä en osaa sanoa tämän enempää, joten toivottavasti tämä riittää. Tunsin olevani shokissa pitkään keikan jälkeen, koska vasta kotimatkalla, Sammyn poistuttua olemasta tukenani kaiken keskellä linja-autoon noustuamme, puhkesin lohduttomaan itkuun. Itkin niin kauan, kunnes pääsimme kotiin ja vielä sen jälkeenkin, kunhan Hipsu oli kysynyt, olinko kunnossa. En ollut, se oli hyvin yksiselitteinen vastaus. Nyt sitä odotellessa, että jälleen rupean olemaan kunnossa.

Ja ainiin, jonotuksen aikana tuli varmistus siitä, että fanilahja oli mennyt perille (mitä tukahduttava onnellisuus, kiitos sinulle, joka jaksoit juosta sen takia edestakaisin!) ja staffit haastatteli meitä Gazetten kiertue-DVD:lle + Japanin telkkariin. Nyt vähän jänskättää, tuleeko pärstä oikeasti näkymään missään tollasessa!





Järkevältä tuntuneena maanantai aamuna ja niin edespäin.
 En voi sanoa muuta kuin kiittää kaikkia, valtavan paljon. Kiitän JrockSuomea tästä mahdollisuudesta sekä keikan mahtavista järjestelyistä, joissa ei ollut yhtään mitään valittamista. Kiitän Hipsua, joka majoitti minut, sekä Annikaa, joka kieri meidän seurana koko ajan. Sammya, joka tuki minua. Tetsua, jonka tapasin keikan jälkeen kunnolla. Ja kaikkia muitakin, joita en tässä muista mainita. Kiitän kaikkia, jotka olivat paikalla. Kiitän the GazettEa.

Te teitte unelmani viimein mahdolliseksi!


Kiitos. ♥


I spread my wings and flew away, and the spot where I fell was 'freedom.'
With a wonderful family, and wonderful friends -
these were the best days of my life, If I'm reborn:
let's meet again...

Let's meet again. 


 

5. syyskuuta 2013

29th September


Päivitin viimeksi ihan herran aikoihin. Ajattelin viimeinkin sitten astua suuresta laiskan linnastani ulos ja tehdä jotakin sen eteen, että nyt päivittelen elämäni varmasti kuumimman kuukauden tapahtumia, koska miten voisinkaan olla nyt päivittämättä, kun kaikki unelmani ovat käymässä toteen?


Kyllä, se on totta - the GazettE tulee todella Suomeen.

Se kuulostaa edelleen yhtä suurelta vitsiltä kuin puoli vuotta sitten. Kiitän kaikesta huolimatta ihmisiä, ja varsinkin yhtä ihmistä, joka on jaksanut pitää valoni yllä ja uskoni parempaan eheänä, varsinkin siihen, että pääsen toteuttamaan unelmani vielä jonakin päivänä. Muuta en ole koskaan toivonut yhtä paljon kuin sitä, että voisin nähdä lempibändini viimein astelevan lavalle.

Nyt odotan kauhunsekaisin tuntein, mitä meidän kaikkien edessämme on 29. päivänä syyskuuta. Odotan innolla, sekä suurella pelolla, mitä tulee käymään. Kuten varmasti me kaikki. Tuntuu siltä, että tällä kertaa oikeasti elämässä alkaa tapahtua, enkä edes ymmärrä, että jotakin tapahtuu. Elämä on pysähtynyt paikoilleen, mutta silti kirii loppuun kuin sillä olisi aivan valtava kiire.

En ymmärrä laisinkaan, miksi asiat ovat näin. Mutta toivon kaikille hyvää keikkaa ja toivon, että kovin moni ei palaa sieltä takaisin kylkiluut useammassa osassa kuin sisälle mentäessä. Toivon todella, että kiertueesta jää näille vanhoille miehille hyvä mieli, että he palaisivat vielä kerran uudelleen. Pyydän. Rakastakaa toisianne sinä päivänä. Olkaa yhtä heidän kanssaan, arvostakaa sitä, että he tulevat tänne asti, meidän takiamme. Muuta en (ainakaan itse) osaa enkä uskalla odottaa.



Otimmepa sitten samantien ohjat käsiimme Hipsun kanssa ja luotiin the GazettE faniprojekti 2013. Aikapian oli jo kasassa se 120 osallistujaa, joka on pitänyt tähänkin päivämäärään mennessä vielä paikkansa! Huikeasti väkeä, mikä on todella hienoa ja kiitän jokaista osallistujaa henkilökohtaisesti erittäin paljon.

Ylempänä on kuva faniprojektin ensimmäisestä miitistä Tampereella, jossa meitä oli huimat kuusi ihmistä. Kirsikka ja Elina poistuivat jo aikaisemmin, mutta onneksi vielä me kierrettiin Tamperetta iltaan asti Iiristiinan, Pinjan sekä Piritan kanssa. Oli ihan superhauskaa, kiitos!


Toinen projektin miitti järjestettiin sitten loppukesästä Helsingissä. Taas syötiin ja juotiin itsemme kylläisiksi yllätävän rennon ja hauskan ilmapiirin kera, enkä voi kieltää, etteikö olisi ollut täälläkin ihan yhtä hauskaa kuin aiemmassakin miitissä. Täytyy sanoa, että molemmat miitit ovat olleet jopa hämmentävän onnistuneita, joten kiitos kaikille mukana olleille!

Eihän me mitään projektiin liittyvää päätettyä tietenkään saatu, vaikka kovasti yritettiin - paitsi ensimmäisessä miitissä saatiin muutama asia vietyä loppuun, mikä oli erittäin hyvä asia - mutta pääasia olikin pelkkä mukava chillaus ihmisten kesken.

Paikalla meitä olikin siellä yllä olevassa kuvassa oleva porukka eli Hipsu, Essi, Eve, Inka, Yan'ne ja Veera. (Sekä kuvan ottanut Anni, tietenkin.) Vieraili koko kuviossa mukana Sammykin, joten kiitos sinullekin, oli upeaa nähdä pitkästä aikaa. ♥


Aika kikseissä väännettiin lopulta Hipsun kanssa projektin ensimmäinen ja toinen kansio (josta nyt en omista tässä kuvaa) valmiiksi. Suoraansanoen, luojan kiitos, enää omalla kohdallani on väännettävänä oma piirrustukseni ja kirjeeni sekä loppukansion leikkaa ja liimaa-osio (eli toisinsanoen: "toista niin kauan, kunnes jännetuppitulehdus varmasti iskee.") Sen lisäksi jäljellä on laatikon kokoaminen ja lahjan saaminen kunnialla miehille asti. Saa nähdä, mitä tästä nyt tulee! Voin myöntää, että jännittää aivan pirusti kaiken muun stressin lisäksi.

Se siitä esittelystä sitten. Lupaan pistää uutta postausta kohta taas esille, että pääsee tämäkin blogi käyntiin uudelleen. Postausaiheitakin saa tietenkin ehdotella, jos on mitään alkeellisintakaan juttua mielessä, mikä saattaisi kiinnostaa!

Nyt näkemiin, kaikki suloiset ernut!

6. tammikuuta 2013

Silvery Frozen Rose (Photoshoot 05/01/2013)

Jälleen neljä päivää viime päivityksestä eteenpäin sain niitä toivomiani kuvia näytille Jorin ansiosta. Lyhyesti siis, tässä ovat photoshootin tulokset.







Täytyy myöntää, että tykkään heilua kameran edessä, vaikka olo onkin välillä kuin peuralla ajovaloissa. Mutta onneksi aina ei voi onnistua. Ja kyllä, se hiuspehko on miltei valkoinen - lähempänä tosin hopeaa, mutta vielä on matkaa todella vaaleaan todellisuudessa. Nyt olen kuitenkin itse ihan tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen.

Ei kai sen enempiä tästä aiheesta, toivottavasti piditte kuvista. Sivuunkin on ilmestynyt esittelyboksi tänä aikana ja poistin edellisen sivun, jossa kerroin itsestäni, koska en kokenut sitä enää järin ajankohtaiseksi tai tarpeelliseksi. Kuulumisiin!

- ♥:lla Shato

3. tammikuuta 2013

Me elämme tapahtumien keskipisteessä.

Pitkän tauon jälkeen ollaan täällä taas.

Voisin alkuun laittaa muutamia kuvia maaliskuusta tähän. Ensimmäisenä tapahtumana oli An Cafen keikka 6.11, jolle eksyin melko extempore-fiiliksissä. Sain lipun vasta muutamaa päivää ennen tapahtumaa, kunnes juoksin lopulta Nosturille monien mutkien jälkeen.

© JaME Suomi, Anna Nikkinen
Kommentoin keikkaa facebookiini seuraaviin sanoin:

Vain neljä sanaa: Oli kokemus nähdä An Cafe.
Syvällinen analyysi keikkapaikasta: Nosturi on syvältä.

1. Tein viisaan päätöksen menemällä korokkeelle. Porukka käyttäytyi hienosti, arvostan. Samaa en voi sanoa lattiapaikoista.
2. Viime kanonxkanonista tulee tänään tasan vuosi, oli loistavaa nähdä kyseinen sankarimme nyt uudelleen.
3. "NYAPPY, NYAPPY, NYAPPY." Settiin kuului puolialaston vokalisti, joka pisti selkeästi pikkuisempien vanhemmat naureskelemaan. Oli kuitenkin lohduttavaa tietää, että uuttakin verta löytyi ihan mukavasti kirjavasta joukosta.
4. Täydellisyyttä hipova ylipirteys ja loppumaton duracell-pupujen kaltainen energisyys. Varmasti tämän bändin valttikortti, vaikka musiikki ei niin olisi miellyttänytkään. Hymy pysyi kasvoilla taukoamatta.
5. Snow Scene, Cherry Saku Yuuki, Smile Ichiban Ii Onna, Tekesuta Kousen - vanhat biisit priimasivat kallisarvoisia muistoja. Tunsi palaavansa uudelleen vuosien taakse ja tietämättömäksi lapseksi, joka oli innostunut kaikesta uudesta ja eteen tulevasta.

En ostanut keikalta mitään, joten en ottanut kuviakaan julkaistavaksi. Kiitos kuitenkin keikkaseuralle!

Heti kuukauden jälkeen An Cafen keikasta, 7.12., sain tilaisuuden osallistua Jenlaynin Street Teamin pikkujouluihin. Tämän aikana julkaistiin Jenlaynin ensimmäinen musiikkivideo Seven Steps, josta voin sanoa olevani hyvin ylpeä. Varaa siis hetki aikaa ja katsasta tämä jo paljon katsojia saanut musiikkivideo, koska voin luvata, että jäät muuten paljosta paitsi!

"I trust your blood's energy .."

Sen jälkeen päädyin Marille. Vietin hänen luonaan muutaman yön, joten saimme päähämme käydä Annyeong!Party X Luminationissa. Kunhan pääsimme vain alkuun, meno oli mahtava! Kuvasimme myös yöpimeässä siihen saakka lumikasojen keskellä, kunnes sormet meinasivat alkaa jäätyä paikoiltaan irti. Ylempänä muutamia otoksia Marin kuvaamana.

Sunnuntaina.
Mari ennen Annyihin lähtöä.
"Color Freeze"-hopeashampoo löytyy oikealta, pitkämäinen puteli.
Kuten aina, laittautuminen venyy tunnista toiseen. Kunhan oltiin saatu revittyä toisemme sängystä ylös, lähdin kotiin vasta sunnuntaina. Hiuspehkonikin säilyi tuolloin vielä siniviolettina, koska tällä hetkellä sen värit lähentelevät lähinnä liiloja emoraitoja, vaaleaa ja ruskeaa värinpoiston jälkeen. Nyt yritän korjata tilannetta Schwarzkopfin hopeashampoon (Color Freeze) turvin. Toimii ihan simppelisti parin kokeilukerran jälkeen.

Ruksu joulutunnelmissa.
Terhi, Ale, Maija, Jenna. Eeva puuttuu.
Jos palataan sitten viimeaikaisimpiin tapahtumiin, Ale lähti meiltä toissapäivänä. Katselimme läpi esimerkiksi L-koodit, joihin taisin neljän päivän aikana jopa koukuttua. 28. päivä oltiin Terhin mökillä hoilaamassa Singstarin tahtiin ja pitämässä yön yli omia bileitä. Mukana olivat tietysti Jenna, Eeva ja Maija myös. Uudenvuoden aattona heitettiin sitten Ale Tampereelle junalle sekä käytiin hakemassa isosiskokin syömään perheen kesken. Ikävä on kova, joten toivon, että nähdään taas pian teidän kaikkien kanssa. ♥

Huomenna meille tulee vaihteen vuoksi Jori. Katsotaan saadaanko herran kanssa otettua uusia profiilikuvia, jotka saisin näkyville sitten loman jälkeen.

Terveisin Shato.

17. lokakuuta 2012

TAUKO.

Katsokaas vaan jätkät, kuka on mestari blogien kanssa?

Jokainen kuva, joka ikinen helvetin (anteeksi, nyt on pakko) hyvälaatunen sekä huonolaatunen, vaivalla metsästetty kuva on kadonnut internetin pixeliavaruuteen, joten .. Mitä tähän voi sanoa? Tekniikan ihmelapsi ainakin löytyy täältä!

Kyllä nyt melkein itkettää. Yritän joko hommata edes puolet kuvista takaisin, poistaa kuvapainikkeet vanhemmista postauksista ja saada blogin kuntoon. Toisessa tapauksessa luon uuden blogin (jota toivottavasti en joudu tekemään), mutta nyt mennään näillä.

Suuret pahoittelut, oikeasti .. ! Ehei, ei ollut mukava yllätys itsellekään, mutta ei kai se valittaminen asiaa yhtään paranna.